Pari päivää sitten tehtiin näitä Tuulentuvan kroketteja kun huomattiin, että kaapissa sattui olemaan melkein kaikki ainekset. Tosi herkullisia tuli, ehdottomasti parempia kuin aiemmista kasvispihveistä, nam! Taikinasta tulee n. 15 krokettia.

Krokettitaikina:
1-1,5 dl  vihreitä linssejä
1           kasvisliemikuutio (meiltä kyllä unohtui eli ei selkeästikään välttämätön)
2-3        porkkanaa
1           iso sipuli
1           iso peruna
1 tl        kuivattua basilikaa
2 tl        tahinia
1 rkl      makeaa chilikastiketta
mustapippuria
suolaa maun mukaan
1           kananmuna
2 rkl      korppujauhoja

Leivittämiseen ja paistamiseen:
1           kananmuna
korppujauhoja
margariinia/voita ja oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä (kasvisliemellä maustetussa) kiehuvassa vedessä puolisen tuntia.

Tee linssien kiehuessa muu taikina. Raasta porkkanat ja sipuli karkeaksi raasteeksi ja kuullota hetki pannulla. Raasta myös peruna.

Sekoita kulhossa keskenään kaikki muut ainekset paitsi perunaraaste, kananmuna ja korppujauho ja laita tehosekoittimeen. Jauha tasaiseksi massaksi. Lisää loput ainekset ja sekoita.

Levitä laakealle lautaselle korppujauhoja ja riko toiselle kananmuna.

Pyörittele massasta kostutetuin käsin kroketteja. Dippaa ensin kananmunaan ja kierittele sitten korppujauhoissa. Paista keskilämpöisellä pannulla kunnes kroketit ruskistuvat.

Krokettien kanssa sopi erityisen hyvin kermaviilikastike (kermaviiliä, sinappia, paprikajauhetta ja pizzamaustetta sekaisin) ja makea chilikastike.