Kun on kerran tehnyt salsaa ja guacamolea itse, ei kaupan sotkut maistu enää miltään. Salsaa ja guacamolea voi toki tarjota vaikka minkä ruokien kera tai tehdä vain nachojen dipiksi, mutta teimme ne tänään tortillojen kanssa tarjottavaksi. Reseptit löytyivät Eeva Salosen kokoamasta Ruokatorstai-keittokirjasta.

Salsan teosta on hyvä aloittaa, sen voi tarvittaessa valmistaa vaikka edellisenä päivänä valmiiksi:

6            tomaattia
pari         valkosipulinkynttä
2            sipulia
1 rkl        hunajaa
purkillinen tomaattipyrettä
              mustapippuria
              suolaa
              chiliä

Aloita leikkaamalla tomaattien kantoihin ristiviilto. Upota tomaatti kerrallaan kiehuvaan veteen noin 20 sekunniksi, jonka jälkeen huuhtele kylmässä vedessä. Irrota kuoret tomaateista, leikkaa puolikkaiksi ja poista siemenet. Leikkaa hedelmäliha kuutioiksi.

Kuullota pilkotut sipulit ja valkosipulit tilkassa oliiviöljyä ja lisää mausteet. Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää päälle tomaatit. Lisää joukkoon tomaattipyre ja hunajatilkkanen. Anna hautua jonkin aikaa. Tässä vaiheessa kannattaa vielä tarkastaa maku ja tarvittaessa lisätä chiliä. Siirrä salsa johonkin astiaan ja laita jääkaappiin hetkeksi viilenemään.


Guacamole:

2           avocadoa
2           valkosipulinkynttä
purkki     kermaviiliä
1-2 rkl    sitruunamehua
             mustapippuria
tilkka      tabascoa tai chiliä

Osta vain kypsiä avocadoja tai mikäli ei löydy, anna kypsyä kotona pöydällä päivän tai kaksi. Kypsä avocado tuntuu hieman pehmeältä mutta kimmoisalta, ei kovalta.

Halkaise avocadot ja poista kivet. Kaiva hedelmäliha lusikalla kulhoon ja survo se soseeksi. Pilko valkosipulit ja lisää joukkoon. Lisää kermaviili ja sekoita. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa hitusella tabascoa tai chiliä. Lisää lopuksi 1-2 rkl sitruunamehua ja sekoita. Sitruunamehu estää guacamolen tummumista. Anna maustua hetken jääkaapissa.

577983.jpg

Tarjoile herkkukastikkeet vaikkapa tortillojen kanssa. Tortillojen täytteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa, me laitoimme jäävuorisalaattia, kanasuikaleita ja kastikkeita. Takuuvarma herkku.

577986.jpg