Tänään tehtiin Intia-teemaillallinen. Testattiin samalla ensimmäistä kertaa soijasuikaleita lihan korvikkeena, olivat muuten tosi maistuvia! Illallinen koostui soijasuikaleista vindaloossa sekä jogurtti-mintturaidasta. Ohjeet löytyivät Suuresta Aasialaisesta Keittokirjasta.

Valmista ensin jogurtti-mintturaita jotta se ehtii maustua.

2,5 dl   jogurttia
1 dl      pilkottua tuoretta minttua
ripaus   chiliä tai cayennepippuria

Sekoita ainekset, ja koristele mintunlehdillä. Laita maustumaan jääkaappiin ja tarjoa kylmänä.

831060.jpg

Soijasuikalevindaloon onnistumisesta olimme hieman eri mieltä. Toinen osapuoli ei ollut ikinä syönyt vindaloota ja popsi tämän hyvällä halulla ja toinen osapuoli muisteli jonkin suosikkiravintolansa vindaloota ja oli hieman harmistunut kun vindaloo ei ollutkaan täsmälleen saman makuista.

Vindalootahna:

2 rkl        raastettua tuoretta inkivääriä
4            valkosipulinkynttä pilkottuna
2-3         pilkottua punaista chiliä
2 tl         kurkumaa
2 tl         kardemummaa
1 tl         neilikkaa (tai neljä kokonaista)
1 tl         kanelia
1 rkl        jauhettua korianteria
1 rkl        juustokuminaa (jeeraa)
1 dl         sitruunamehua
mustapippuria

Mittaa ainekset mortteliin tai kulhoon ja sekoittele ja survo mahdollisimman tahnamaiseksi. Voit myös sekoittaa tahnan monitoimikoneessa. Tarvitset ruokaan vielä:

2 tl     sinapinsiemeniä
4-6 dl vettä

Kaada toiseen kulhoon noin 2,5 dl soijasuikaleita, murustele sekaan lihaliemikuutio ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna liota noin 10 min. Kaada tämän jälkeen leijonanosa liemestä pois ja kaada suikaleet ja hitusen lientä wokkipannulle. Mittaa joukkoon sinapinsiemenet ja kaada sekaan vindalootahna. Anna seoksen kiehua pari minuuttia ja lisää sitten vettä. Mitä enemmän laitat vettä, sitä pidempään pitää ruokaa hauduttaa. Meillä oli noin neljä desiä vettä ja haudutettiin ruokaa noin 45 minuuttia. Anna vindaloon hautua keskilämmollä 30 min - 1,5 h. Tarjoa riisin ja jogurtti-mintturaidan kera.

831112.jpg