Suuresta kasvisruokakeittokirjasta löytyi mustikkamuffiniresepti. Olimme tehneet kyseisestä kirjasta aiemmin tuplasuklaamuffineja joiden koostumus oli hieman outo, mutta päätimme antaa kirjan muffiniohjeille toisen mahdollisuuden. Mustikkamuffinit olivat harmi kyllä myös pettymys, olivat liian tuhdin makuisia. Tässäpä kuitenkin ohje:

12 kpl keskikokoisia mustikkamuffineja

7,5 dl         vehnäjauhoja
1 rkl           leivinjauhetta
2 dl            fariinisokeria
125 g         sulatettua margariinia
2               kevyesti vatkattua munaa
2,5 dl         maitoa
1 pussi       pakastemustikoita
tomusokeria pinnalle

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele muffinivuokapelti margariinilla tai öljyllä. Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita. Hämmennä joukkoon sokeri ja sekoita. Yhdistä seokseen kevyesti vatkatut munat, margariini ja maito. Sekoita. Kääntele mustikat varovasti taikinaan ja lusikoi taikina vuokiin.

Paista uunissa 20 min 200 asteessa. Siirrä lopuksi muffinit jäähtymään ja ripottele päälle tomusokeria.

648146.jpg