Ohje löytyi Pirkan reseptihausta. Kuulosti mukavalta, joten päätettiin kokeilla. Ja hyvää tuli! Ohje on kahdelle.

5-6          tomaattia
noin puoli  purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
puolikas    purjo
2             valkosipulinkynttä
1 tl          rosmariinia
suolaa
pippuria
2 rkl        balsamiviinietikkaa
öljyä       paistamiseen

Halkaise, huuhdo ja viipaloi purjo. Pilko tomaatit ja laita kasvikset kattilaan öljyn kera. Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit siivuiksi ja lisää sekaan. Kuumenna seosta liedellä välillä käännellen. Lisää sekaan mausteet sekä pilkottu valkosipuli. Anna kastikkeen kiehua vähän aikaa ja sekoita joukkoon balsamiviinietikka. Kiehauta ja nosta pois liedeltä.

Keitä pasta, sekoita kastikkeeseen ja koristele tuoreilla tomaattilohkoilla, basilikalla tai vastaavalla. Herkuttele!

823610.jpg