Syötiin tätä raparperipiirakkaa viikonloppuna ja jäi himo, joten piti itsekin kokeilla reseptiä. Ohje on Tuulin äidin reseptiarkistoista. Raparperin sijasta voi hyvin käyttää myös hapanta omenaa ja rahkan sijasta jugurttia tai kermaviiliä. Monikäyttöinen resepti siis.

Pohja:

50 g      pehmeää margariinia
1 dl       sokeria
1          muna
1,5 dl    grahamjauhoja
1,5 dl    vehnäjauhoja
1 tl       leivinjauhetta

Täyte:

1/2 l     raparperia paloina
1 prk     rahkaa (200 g)
1          muna
1 tl       vanilliinisokeria
1/2 dl    sokeria

Sekoita pohjaa varten margariini ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon muna. Sekoita leivinjauhe jauhojen sekaan ja lisää kulhoon. Sekoita muovailtavaksi taikinaksi ja painele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille.

Sekoita keskenään rahka, puolet täytteen sokeri- ja vanilliinisokerimäärästä sekä muna.

Voit keittää raparperin ja lopun sokerin hillokkeeksi ja lisätä sen taikinan päälle tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisesti levittää paloitellut raparperit vuokaan ja sirotella sokerit niiden päälle. Lopuksi levitä päälle rahkaseos.

Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Tarjoa sellaisenaan tai tällaisena kuumana päivänä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

804569.jpg