Vegemisiä-blogin innoittamina uskaltauduimme vihdoin kokeilemaan soijapyöryköitä. Ohje on Kasviskasarista ja Vegemisien neuvojen mukaan teimme taikinaa vain puolikkaan annoksen. Pyörykät maistuivat meille chiliketsupin sekä lohkoperunoiden kanssa. Ihan ensimmäiseksi soijarouhekokemukseksi näitä ei kyllä voi suositella, sen verran hassu koostumus näissä on. Maku oli myös ehkä hieman liian jauhoinen.


2 dl      soijarouhetta
3/4 dl   korppujauhoja
1 rkl     soijajauhoja
2,5 dl   vettä
1/2      sipuli (laitettiin 1 punasipuli, joka toi hauskasti väriä pyöryköihin)
1/2 tl   suolaa
1 rkl     soijakastiketta
1/2 rkl  paprikajauhetta
1/2 tl   valkopippuria

Silppua sipuli pieneksi. Sekoita soijarouhe, korppujauhot, soijajauhot ja vesi. Anna turvota hetken aikaa.

Lisää sipulisilppu ja mausteet. Sekoita taikinaa ja lisää tarpeen mukaan vettä.

Muotoile taikinasta pyöryköitä tai pihvejä ja paista rasvassa pannulla tai uunissa levyllä. Paista uunissa 225 noin 20 minuuttia kunnes pyörykät ovat kypsiä.

Me paistettiin pyöryköiden kanssa samalla pellillä lohkoperunat: 4 perunaa, jokainen n. 8 lohkoksi, sekoita kulhossa oliiviöljytilkan ja grillaus- ja yleismausteripauksen kanssa.