Suuresta Aasialaisesta keittokirjasta löytyi tämmöinen korealainen resepti, ja saimme käytettyä tähän eilisestä salaatista jääneet puolikkaan tofun ja loput herkkusienet. Seesaminsiemenet olivat mukava tuttavuus tässä, muuten oli ehkäpä jopa vähän tylsän makuista ja kuivahkoa.

0,5 dl     valkoisia seesaminsiemeniä
1           iso sipuli
3           valkosipulinkynttä
2 tl        chilijauhetta
150 g     tofua
100 g     tuoreita herkkusieniä
1           punainen paprika
2 tl        sokeria
300 g     hokkiennuudeleita
öljyä
soijakastiketta

Paahda seesaminsiemeniä kuivassa wokkipannussa keskilämmöllä 3-4 minuuttia, kunnes siemenet alkavat muuttua kullanruskeiksi. Ravistele pannua varovasti paahtamisen aikana. Ota siemenet pannusta sivuun.

Tässä vaiheessa on hyvä pilkkoa valmiiksi kaikki ainekset. Kuutioi tofu, pilko sipuli ja valkosipuli, siivuta herkkusienet ja leikkaa paprika ohuiksi suikaleiksi.

Kaada wokkipannuun riittävästi öljyä ja paista kuutioitua tofua käännellen silloin tällöin, kunnes tofu alkaa muuttua kullanruskeaksi joka puolelta. Lisää sitten joukkoon reilu loraus soijakastiketta ja paista vielä hetki, jotta tofut saavat tarpeeksi makua soijasta. Ota sitten tofut sivuun pannulta.

Lisää taas loraus öljyä ja kuullota pilkottuja sipuleita ja valkosipuleita pari minuuttia. Lisää myös chili ja sekoita. Lisää sitten sekaan sienet ja paprika, ja paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää sekaan 2 tl sokeria ja sekoita. Keitä samalla nuudelit.

Lisää pannuun valutetut nuudelit ja tofu, ja sekoita huolellisesti. Lisää sekaan reilu loraus soijakastiketta. Tarjoa ja koristele annokset paahdetuilla seesaminsiemenillä.

1307670.jpg