Eilen syntyi hampurilaissämpylöistä myös valmiita hampurilaisia, tällä kertaa perinteisesti naudanjauhelihapihvien kera. Ohje löytyi Me naisista, tosin jouduimme muuttamaan sitä tietyiltä osin kaapin ja kaupan rajoitusten mukaan.

4          sämpylää
1/2       ruukkua jäävuorisalaattia
chiliketsuppia
makeaa chilikastiketta

Hampurilaispihvit:
300 g    paistijauhelihaa
1/2 dl    korppujauhoja
1 dl       vettä
1          sipuli
2          valkosipulinkynttä
1/2       persiljaruukku
1          muna
1 tl       suolaa
1/2 tl    mustapippuria

Mango-tomaattisalsa:
1/2       kypsä mango (tai sama määrä valutettua ja hyvin huuhdottua purkkimangoa)
1          tomaatti
1          pieni punasipuli
1/2       persiljaruukku
1/2       limetin mehu
suolaa, mustapippuria

Chilimajoneesi:
1         munankeltuainen
1 rkl     chiliketsuppia
3/4 dl   RYPSIöljyä (tehtiin tämä oliiviöljystä, ja sen kitkeryys maistui läpi aivan liikaa)
1/2      limetin mehu
1 tl      chiliä

Valmista ensin pihvit. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita korppujauhot veteen ja anna turvota hetki. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppua pannulla öljytilkassa tai lämmitä mikrossa minuutti täydellä teholla (Testattiin nyt ekaa kertaa tätä mikrokikkaa ja se toimi loistavasti, suosittelemme!). Silppua persilja ja sekoita sipulisilpun, munan ja mausteiden kanssa korppujauhoseoksen joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon jauheliha. Muotoile neljä pihviä ja paista uunissa pellillä noin 15 minuuttia.

Valmista mango-tomaattisalsa. Pilko mango ja tomaatti pienehköksi silpuksi (ei muussiksi kuitenkaan). Kuori ja silppua sipuli. Silppua myös persilja. Sekoita kasvikset keskenään ja mausta limetin mehulla, suolalla ja pippurilla.

Majoneesin tekoa itse ei kannata jättää väliin, se on paljon helpompaa kuin mitä kuvittelisi. Siihen ei tarvitse mitään sähkövatkaimia (vaikka useimmissa ohjeissa kehoitetaankin sekoittamaan sellaisella) vaan sen voi hyvin sekoittaa lusikalla samassa kulhossa josta sen aikoo tarjota. Chilimajoneesia varten sekoita keltuainen ja ketsuppi kulhossa. Valuta sekaan öljy ensin tippoina, sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta limetin mehulla ja chilillä.

Kasaa aineksista 4 hampurilaista ja ahmi parempiin suihin. Seurana voi halutessaan tarjota esim. lohkoperunoita.

1359979.jpg