Teimme lounaaksi salaattia kaapista löytyneistä aineksista. Perusohje oli tosi hyvä, mutta ikävä kyllä meidän salaatista tuli ihan liian suolaista. Käytettiin vähän fetaa suolaisempaa juustoa sekä suolaisia anjovistäytteisiä oliiveja, joten tällä saattoi olla vaikutusta asiaan... Perusfetasalaatti tomaatteineen ja punasipuleineen voittaa kyllä tämän. Tosin kastike oli tässä mukavan sitruunainen ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Alkuperäinen ohje on Anna-lehdestä

Salaatti:
1          ruukkujääsalaatti
1          porkkana
1/2       kesäkurpitsa
tuoretta minttua
kourallinen oliiveja
150g     fetaa (korvattiin kreikkalaisella lefkotiri-juustolla)

Kastike:
1/2 dl    oliiviöljyä
1/2       sitruunan mehu (laitettiin 1 limen mehu)
1 tl       sinappia
1 tl       hunajaa
mustapippuria

Revi salaattiin jääsalaatti ja minttu ja pilko joukkoon loput ainekset.

Sekoita kastiketta varten kaikki ainekset kulhossa.

Sekoita kastike salaattiin ja anna maustua hetki.

1432327.jpg