Viime vuoden elokuussa teimme vindaloota reseptillä jonka löysimme Suuresta aasialaisesta keittokirjasta. Resepti oli valitettavasti vähän pettymys, oli turhan kuivaa eikä oikealla tavalla kastikemaista. Sattumalta silmäämme kuitenkin osui Vegemisiä-blogin vindalooresepti. Kyseinen resepti on kuulemma oululaisen New Bombay -ravintolan ohje, jota monet ovat kehuneet. Hyvää siitä tulikin, mutta tulista, kovin tulista. Mikä minun mielestäni toki on hyvä, halusinkin ruokaa joka pistää nokan vuotamaan. Tuuli-parka ei valitettavasti ollut yhtä innostunut tulisuudesta. Jos teet tätä, etkä pidä kovin tulisesta, niin jätä pois tuo tuore chili. Mielestäni ruoka oli tosin tällaisenaan herkullista.

Vindalootahnan etsimisessä kannattanee aloittaa etnokaupoista, me löysimme Vii Voanista. Kuulemma myös Stockalta löytyy. Kaikissa isoissa marketeissa tuotetta ei valitettavasti ole. Tahnahan on sitten ruoan sydän, jonka korvaaminen muulla on joko hyvin hankalaa tai mahdotonta.

2,5 dl   soijasuikaleita (voit toki korvata kanalla)
2 rkl     öljyä tai ghitä
2         valkosipulinkynttä
1         kanelitanko
0,5 tl   kardemummansiemeniä
1 rkl     garam masalaa
1 tl      seesaminsiemeniä
1 tl      unikonsiemeniä
0,5 tl   fenkolinsiemeniä
2         sipulia
1         tulinen rawit-chili
2-3 rkl  vindaloo masalatahnaa
2,5 dl   kanalientä
1 prk    ruokakermaa
tuoretta korianteria

Kiehauta vedenkeittimessä vettä ja turvota soijasuikaleita kuumassa vedessä kanaliemikuution kera n. 20 minuuttia. Pilko sipulit, valkosipulit ja chili. Kuumenna ghi tai öljy wokkipannussa.

Paista valkosipulia, kanelitankoa, kardemummansiemeniä ja garam masalaa keskilämmöllä n. 1 minuutti. Lisää sitten loput siemenet ja paista puoli minuuttia. Lisää joukkoon sipulisilppu ja chili ja paista, kunnes sipuli on mukavasti kuullottunut.

Lisää vindalootahna ja soijasuikaleet (voit ottaa imeytymättömän liemen talteen ja käyttää kanaliemenä, mikäli sitä on tarpeeksi) ja paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää sitten kanaliemi, peitä kannella ja keitä n. 10 minuuttia.

Lisää kerma ja keitä silloin tällöin sekoitellen n. 10 minuuttia. Sekoita mukaan tuoretta korianteria ja tarjoa riisin kera. Suosittelemme myös naan-leipää ja mahdollisesti jotakin viilentävää raitaa.

1498261.jpg