Tänään kokkasimme kiinalaista. Ohjeen löysimme Parasta kotiruokaa -kirjasta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin toki porsasta, ja me korvasimme tuttuun tapaamme sen soijasuikaleilla. Tuli hyvää ja oli melko helppotekoista, joten voimme suositella! Annoksia ohjeesta tulee neljä.

2,5 dl      soijasuikaleita (voit korvata laittamalla possua 350 g)
2-3 rkl     soijakastiketta
2-4 rkl     omenamehua
1            sipuli
1            porkkana
1            paprika
100 g      bambunversoja
1 prk       ananaspaloja
1            valkosipulinkynsi
3 dl         lihalientä
öljyä

Kastike:
2 rkl        vettä
2 rkl        soijakastiketta
3 tl         sokeria
2 tl         viinietikkaa
2 rkl        maissijauhoja (tai 1 rkl perunajauhoja)

Kiehauta vedenkeittimessä vettä ja kaada kulhoon soijasuikaleiden päälle. Murustele sekaan lihaliemikuutio ja sekoita joukkoon omenamehu ja soijakastike. Anna turvota n. 20 minuuttia.

Leikkaa sipuli pieniksi lohkoiksi, porkkana ja paprika ohuiksi suikaleiksi. Pilko myös valkosipuli. Kuumenna wokkipannussa tilkka öljyä ja nostele siihen kasvikset. Kääntele kasviksia kovalla lämmöllä pari kolme minuuttia ja lisää sitten ananaspalat, valkosipuli ja lihaliemi. Voit käyttää lihaliemenä soijasuikaleiden turvottamisesta ylijäänyttä lientä.

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kulhossa. Kiehauta kasvikset pannulla, lisää sitten sekaan soijasuikaleet ja kastike. Sekoita huolellisesti ja kiehauta ruoka uudelleen. Tarjoa riisin kera.

1673925.jpg