Edellisten uuniperunoidemme kommenttilaatikkoon putkahti Elinalta tämän uuniperunatäytteen ohje. Kiitos hyvästä reseptistä, täytteestä tuli tosi maistuva! Tämä annos syötiin kaksistaan viiden mikrossa kypsennetyn rosamundaperunan kera. Jos et omista mikroa niin uunissakin ne voi kypsentää. Mikroperunoista tulee kyllä huomattavasti nopeammin paremman makuisia.

1/3         kurkku
1 prk       paksua ranskankermaa
1/2 pkt    siitakesieniä (voi korvata esim. herkkusienillä)
1/2         punasipuli
1/2         paprika
n. 6        aurinkokuivattua tomaattia (basilikaöljyssä)
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Raasta ensin kurkku ja valuta raastetta siivilässä sillä aikaa kun teet muun täytteen.

Pilko siitakesienet ja paista pannulla rasvassa. Laita kulhoon. Pilko joukkoon myös muut kasvikset ja sekoita joukkoon kurkkuraaste ja ranskankerma.

Mausta mustapippurilla ja tuoreella basilikalla.

Anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa.

Elina mainitsi, että sekaan voi halutessaan vielä laittaa esim. fetaa tai oliiveja. Me ei tällä kertaa kokeiltu niitä, mutta varmasti sopisivat hyvin tähän.


1609969.jpg