Olemme katselleet tätä Lettupannun ohjetta himokkaasti jo siitä asti, kun he voittivat ohjeellaan viime marraskuun ruokahaasteen. Eilen onnistuimme viimein hankkimaan tarvitttavia conchiglioni rigati -pastakotiloita Stockmannin Herkusta. Käytimme myös erona alkuperäiseen ohjeeseen vuohentuorejuuston sijasta isoa vuohenjuustorullaa. Tuli oikein herkullista, ohjeesta olisi varmasti riittänyt kolmelle mutta me popsimme tietysti itsemme ähkyiksi kun kaksistaan söimme kaiken.

25-30 kpl      pastakotiloita (conchiglioni rigati)
1                 iso tai kaksi pientä punasipulia
2                 valkosipulinkynttä
1 prk            yrttitomaattimurskaa
1 dl              tummaa soijarouhetta
(0,5-1 dl       vettä, tarvittaessa)
n. 150 g        vuohenjuustoa (chevrus)
1 dl              raastettua parmesaania
oliiviöljyä
mustapippuria
basilikaa
pinjansiemeniä

Keitä pastakotilot al denteksi ja jätä jäähtymään. Kuori punasipuli ja valkosipulit ja silppua ne. Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipulisilppua muutama minuutti. Lisää sitten sekaan tomaattimurska. Lisää sekaan kuiva soijarouhe. Sekoittele seosta. Jos seos jää liian kuivaksi, lisää sekaan hieman vettä. Revi sekaan tuoretta basilikaa ja mausta mustapippurilla. Murustele sekaan vuohenjuusto.

Kuumenna uuni 250 asteeseen grillivastuksia käyttäen. Raasta parmesaani. Täytä pastakotilot kastikkeella ja laita öljyttyyn uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste ja reilusti pinjansiemeniä. Paista uunissa 5-10 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja pinta saa hitusen väriä. Pistä kotilot välittömästi parempiin suihin!

1789889.jpg