Emme ole saaneet tätä ohjetta mummoiltamme, vaan resepti kulki tällä nimellä Ruokatorstai-keittokirjassa. Tai oikeastaan nimellä mummin mustikkapiirakka, mutta valitettavasti lähialepasta oli kaikki pakastemustikat loppu, jolloin päätin korvata ne pakastemarjasekoituksella. Oli jokatapauksessa hyvin helppotekoinen ja näyttää ainakin oikein mehevältä (on menossa työpaikalle tarjoamiseksi huomenna, joten vasta huomenna lisään tähän miten piirakka teki kauppansa).

Lopputuloksena piirakka katosi alta aikayksikön ja kaikki pitivät kovasti siitä. Oli mukavan raikkaan makuista ja marjasekoitus toimi oikein hyvin.

Taikina:

125 g      margariinia
1 dl         sokeria
1            muna
1 dl         maitoa
3 1/4 dl   vehnäjauhoja
1 tl         leivinjauhetta

Täyte:

2 pss      pakastemarjasekoitusta (tai mustikkaa)
1 tlk       smetanaa
1           muna
0,5 dl     sokeria

Anna voin hieman pehmetä lämmittämällä sitä mikrossa n. 20 sekuntia. Sekoita sitten sokerin kanssa vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Vuoraa taikinalla piirakkavuoka.

Sekoita smetana, muna ja sokeri keskenään. Levitä marjat piirakkapohjalle ja peitä smetanaseoksella. Kypsennä 200 asteessa uunin alaosassa noin 30 minuuttia, ja siivilöi halutessasi päälle tomusokeria. Tarjoa vaikka vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

1822265.jpg