Ihastuimme Essun ja lusikan paistettuun halloumiin ja avokadoriisiin ja siitä inspiroituneena syntyi tämä ruoka. Vegeriisin ohje on muokkailtu Trendissä olleesta reseptistä. Kokonaisuus oli herkullinen, jopa parempi kuin odotimme. Ja halloumi nyt on aina yhtä ihanaa :) Ohjeesta tulee neljä annosta.

1 pkt         halloumijuustoa

Avokadokastike:
1              kypsä avokado
1 prk (2 dl) bulgarianjugurttia
2 rkl          sitruunamehua
ripaus        suolaa ja pippuria
1/2 tl        juustokuminaa

Vegeriisi:
3 dl          villiriisisekoitusta
6 dl          vettä
1             kasvisliemikuutio
1             paprika
1             kesäkurpitsa
2             punasipulia
pinjansiemeniä
oliiviöljyä
pizzamaustetta

Tee ensin avokadokastike jääkaappiin maustumaan. Halkaise avokado pitkittäin kahtia ja pyöräytä puolikkaita vastakkaisiin suuntiin, jolloin niiden pitäisi irrota helposti toisistaan. Koverra sisus kulhoon ja muussaa haarukalla. Sekoita joukkoon jugurtti ja mausteet ja pane jääkaappiin odottamaan.

Pilko vegeriisiä varten kasvikset isohkoiksi paloiksi ja sekoita uunivuuassa oliiviöljyn, pizzamausteen ja pinjansiementen kanssa. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Keitä sillä välin riisi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsäksi. Kun kasvikset ja riisi ovat kypsiä, lisää riisi uunivuokaan kasvisten sekaan, ja anna hautua uunin jälkilämmössä.

Siivuta halloumi ja huuhtele palat huolellisesti vedellä. Paista kuivalla pannulla ruskeiksi molemmin puolin. Tarjoa vegeriisin ja avokadokastikkeen kera.