Pahoittelumme blogihiljaisuudesta, joka on johtunut gradusta ja töistä ja matkoista! Ehkä tästä vähitellen piristymme taas bloggaamaan kevään edetessä. Tässä Pumpkin Jam-blogista napattu resepti keittoon, jota kokkailimme luultavasti joskus helmikuun puolella. Keitto oli tosi hyvää, pitänee tehdä uudestaankin nyt kun edellisestä kerrasta on jo rutkasti aikaa. Olemme muuten nämä pari kuukautta eläneet lähinnä Soija limonellolla (huomennakin taas sitä, jee!), jos et ole vielä tutustunut kyseiseen pastaan niin kannattaa ehdottomasti kokeilla, Tuulin lempiruokaa, nam! Mutta asiaan, kookos-tofukeitosta tulee 4 annosta ja keitto sopii hyvin myös pieneen muokkaukseen! Tuuli nimittäin epähuomiossa heitti sekaan basmatiriisiä muovipussista luullessaan sitä kookoshiutaleiksi. Riisi sopi myös hyvin joukkoon, tosin toisena opetuksena taisi silti olla, että ei kannata säilyttää samannäköisiä tuotteita kaapissa läjässä nimeämättömiä pusseja...

  • 2 cm pala      tuoretta inkivääriä
  • 1-2                  punaista chilipalkoa (tai kuivattua chiliä, suosittelemme Santa Marian Red Hot Chili Pepperiä!)
  • 1                      lime
  • 1 rkl                fariinisokeria
  • 7 dl                 vettä
  • 1                     kasvisliemikuutio
  • n. 750 g         kasviksia ja juureksia (me laitoimme paprikaa ja kesäkurpitsaa)
  • 1                     pieni purjo
  • 1 pkt              marinoitua tofua
  • 1 prk              kookosmaitoa
  • 0,5 dl             kookoshiutaleita (tai riisiä jos olette yhtä sokeita kuin minä!)
  • pinnalle tuoretta korianteria tai persiljaa

Kuori ja silppua inkivääri, hienonna chili ja raasta limen kuori. Kuumenna kattilassa vähän öljyä ja lisää inkivääri, chili, limenkuori ja fariinisokeri. Kuullota hetki.

Lisää vesi ja kasvisliemikuutio.

Pilko kasvikset ja lisää keittoon kypsymisjärjestyksessä. Anna keiton kiehua 5 minuuttia.

Lisää suikaloitu purjo ja keittele vielä 10 minuuttia.

Kuutioi tofu ja lisää keittoon. Lisää myös kookosmaito ja kookoshiutaleet ja purista sekaan limen mehu (onnistuu helpoiten kun limen lohkoo ensin).

Kiehauta ja tarjoile korianteri- (tai persilja-) silpun kera!