Iloista Joulua kaikille! Jouluaattona herkuttelimme illallisen jälkeen marjaisella tiramisulla, jonka reseptin Tuulin äiti oli bongannut Anna-lehdestä. Tämä marjainen versio on hauska muunnelma perinteisestä tiramisu-reseptistä. Vaikka muutoksia oli tosi paljon, säilyi maussa silti alkuperäisen tiramisun tunnelma. Annos oli samanaikaisesti tuhti, mutta raikas. Ohjeesta tulee noin kuusi annosta ellei enemmänkin, tarjoiluastioiden koosta riippuen.

  • 250 g mascarpone-juustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3/4 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl marjasosetta (laitoimme itse vadelmaa, myös punaherukat tai ehkä mansikatkin sopisivat varmasti hyvin)
  • 8 savoiardi- eli kissankielikeksiä
  • 2 dl mehua, meillä oli appelsiinista neljän hedelmän mehua
  • 4 rkl likööriä (vaikkapa jotain marjaista tai hedelmäistä, itse laitoimme Cointreauta)
  • koristeeksi pakastemarjoja

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon mascarpone. Vatkaa erillisessä kulhossa keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri, ja lisää mascarpone-kermaseokseen. Lisää joukkoon myös marjasose ja sekoita tasaiseksi. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa sokeria.

Kaada laakeahkolle lautaselle mehu ja likööri ja sekoita. Puolita savoiardi-keksit ja kostuta mehussa molemmin puolin. Keksit saavat olla mehussa jonkin aikaa, kannattaa tunnustella sormin milloin ne alkavat pehmetä. Keksien ei tarvitse tulla aivan löllöiksi, mutta älä jätä niitä myöskään koviksi.

Kokoa tiramisu annosmaljoihin: laita pohjalle kaksi keksinpuolikasta, päälle pari ruokalusikallista mascarpone-marjatäytettä (niin, että keksit peittyvät juuri ja juuri), jälleen pari keksinpuolikasta ja täytettä, kunnes malja on täynnä. Anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia ja koristele ennen tarjoilua pakastemarjoilla.