Kaikki marengilla päällystetty maistuu aina niin paljon herkullisemmalta, niin myös tämä viinimarjainen piirakka. Olen havainnut, että jälkiruuissa puna- ja mustat viinimarjat ovat parhaimmillaan yhdessä: mustat viinimarjat tasoittavat kivasti punaisten kirpsakkuutta ja punaiset taas tekevät lopputuloksesta vähän raikkaamman. Tähän piiraaseen meni melkoinen kasa viinimarjoja pakkasesta. Isosta määrästä pakastettuja marjoja kun tuli sulaessa paljon pienempi määrä. Ja loppuhuomiona vielä, että viime aikoina minua on hitusen ärsyttänyt reseptit, joista jää aina yli keltuaisia tai valkuaisia (koska ei niitä ylimääräisiä tule kuitenkaan koskaan käytettyä). Niinpä tässä korvasin peruspiirakkataikinan yhden kokonaisen munan kahdella keltuaisella, jotka jäivät marenkivaahdosta yli.

Pohja:

  • 100 g voita tai margariinia
  • 1/2 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 keltuaista

Päälle:

  • n. 5 dl sulatettuja pakastemarjoja, joista on valutettu ylimääräiset nesteet pois (pakastettuina ainakin viinimarjojen tapauksessa n. kaksinkertainen määrä)
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 1/2 dl sokeria

Marenki:

  • 2 valkuaista (jos sattuu löytymään ylimääräisiä, laita 3 valkuaista ja 1 dl sokeria)
  • 2/3 dl sokeria

Sulata margariini ja sekoita siihen loput pohjan ainekset. Painele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Peitä koko komeus reunoja myöten foliolla ja esipaista pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia.

Sekoita marjoihin perunajauhot ja sokeri ja levitä esipaistetun pohjan päälle.

Vatkaa marenkia varten valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: sekoita sokeri varovasti valkuaisvaahdon joukkoon lusikalla tai vaihtoehtoisesti vatkaa sokeri valkuaisvaahdon sekaan ja jatka vaahdottamista kunnes hetkellisen lötköytymisen jälkeen vaahto muuttuu jälleen kovaksi.

Nostele marenkivaahto piirakan päälle jättäen kuitenkin marjat reunoilta näkyviin.

Paista piirasta 200 asteessa vielä 10 minuuttia uunin alimmalla tasolla kunnes marenki alkaa hitusen ruskistua, muttei ehdi palaa.

Herkuttele parempiin suihin.