Ihanien Tomaattien herkkukeittiössä kokkailtiin tänään kanapurilaisia. Tuli tosi herkullisia, mukavan raikkaita ja samalla täyttäviä. Tulinen  kermaviilipohjainen ananassalsa sopi tosi hyvin näihin hampurilaisiin.

Valmista ensin tulinen ananassalsa:

1 prk     ananasmurskaa hyvin valutettuna
1 prk     kermaviiliä
1          pieni punainen chili
1-2 rkl   makeaa chilikastiketta
mustapippuria

Pilko chili ja sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Mausta mustapippurilla. Laita ananassalsa jääkaappiin maustumaan.

Kanapihvit:

400 g    broilerin jauhelihaa
0,5 dl    korppujauhoja
loraus    maitoa
1          kananmuna
2          valkosipulinkynttä
persiljaa
mustapippuria
suolaa

Ohjeesta tulee kuusi pihviä. Pilko kulhoon valkosipulinkynnet. Mittaa sekaan korppujauhot ja kaada päälle loraus maitoa. Anna turvota hetken aikaa. Kippaa sekaan broilerin jauheliha ja riko päälle kananmuna. Sekoita hyvin. Revi sekaan tuoretta persiljaa ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Sekoita taas hyvin. Muotoile pihveiksi ja paista uunissa yhdessä lohkoperunoiden kera.

Tarjottiin purilaiset samanlaisten lohkoperunoiden kanssa kuin tonnikalaburgereiden.

4          perunaa
öljyä
grillaus- ja yleismaustetta (tai suolaa, paprikajauhetta ja pizzamaustetta)

Pese perunat hyvin juuresharjalla. Halkaise puolikkaiksi ja puolikkaat vielä 4-5 lohkoksi. Sekoita kulhossa perunat, öljy ja mausteet ja sekoittele kunnes kaikki perunat ovat maustuneet. Levitä perunat uunipellille ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Paista kanapihvit yhdessä lohkoperunoiden kera.

Lisäksi purilaisiin:

kurkkua
jäävuorisalaattia
cheddarjuustoviipaleita
sämpylöitä (tai miksei vaikka reissumiehiä)

Kokoa ja herkuttele!

864562.jpg