Eli toisin sanoen munakoiso-mozzarella-parmesaanivuoka. Alkuperäinen resepti on kirjasta Maailman ruokia - Italia. Tarvitset:

3         munakoisoa
2         palleroa mozzarellaa
100 g   raastettua parmesaania
3 rkl     korppujauhoja
oliiviöljyä voitelemiseen

Sekä tomaattikastikkeeseen:

2 prk   tomaattimurskaa (yrtti käy parhaiten, ei tarvi maustaa kummemmin)
loraus  öljyä
1 iso    sipuli
3        valkosipulinkynttä
hitunen suolaa
mustapippuria

Leikkaa munakoisot siivuiksi ja laita siivut kerroksittain joko lävikköön jos omistat moisen tai laakealle lautaselle ja sirottele joka kerroksen väliin suolaa. Itketä munakoisoja puoli tuntia. Sen jälkeen huuhtele siivut kylmän veden alla ja taputtele kuivaksi talouspaperilla.

Asettele siivut 2 leivinpaperille ja voitele oliiviöljyllä. Esipaista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tee sillä välin tomaattikastike. Kuumenna öljy kattilassa ja pilko sipulit kuullottumaan. Kuullota pari minuuttia, sitten lisää tomaattimurska. Mausta mustapippurilla ja pienellä hitusella suolaa. Hauduta noin 10 minuuttia.

Voitele uunivuoka öljyllä ja laita sen pohjalle puolet munakoisosiivuista. Pane päälle 1 pilkottu mozzarellapallero, ja lusikoi sen päälle puolet tomaattikastikkeesta. Ripottele tomaattikastikkeen päälle puolet parmesaaniraasteesta. Sekoita loppu parmesaani korppujauhoihin. Tee uudet kerrokset ja lopeta parmesaani-korppujauhoseokseen.

Paista 25 minuuttia tai kunnes kuorrute on kullanruskea. Ota pois, ja anna vetäytyä 5 min ennen tarjoilua.

802081.jpg