Ollaan tällä hetkellä pienellä säästökuurilla ja jääkaapista löytyi penkomisen tuloksena kesäkurpitsa ja kaikenlaista sälää. Mitäpä muutakaan niistä siis kuin täytettyjä kesiksiä. Oiva torstai-illan herkku.

1           kesäkurpitsa
1 dl        tummaa soijarouhetta
1/2        kasvis- tai lihaliemikuutio
n. 1 dl    kiehuvaa vettä
1           sipuli
2           valkosipulinkynttä
1 prk      tomaattipyreetä (pieni purkki)
1/2 pkt   fetaa
päälle parmesaani- tai muuta juustoraastetta

Laita soijarouhe ja murennettu puolikas liemikuutio pieneen kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Sekoita ja anna turvota sillä aikaa kun puuhastelet kesäkurpitsan parissa.

Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin kahtia ja koverra puoliskoja vähän teelusikalla. Ota koverretut osat talteen ja pilko paloiksi.

Silppua valkosipuli ja sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää sekaan koverretut kesäkurpitsapalat (siis ei niitä puolikkaita), soijarouhe ja tomaattipyre. Kuumenna ja ota sen jälkeen pois levyltä jäähtymään.

Sekoita täytteeseen paloiteltu feta ja nostele täyte kesäkurpitsanpuolikkaiden päälle. Ripottele päälle juustoraaste. Kypsennä uunivuuassa 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

1012039.jpg