Antto oli isänpäivänä vanhemmillaan ja oli loihtinut otsikon mukaisen menun tilaisuutta varten. Keittiössä avusti myös Anton veli Ilari, jolle myös kiitos kuuluu valokuvasta. Jälkiruokana tarjottiin kohmeisia vadelmia kinuskikastikkeessa. Kaikki ohjeet ovat neljälle hengelle, paitsi vadelmat kahdelle, joten kerro tarvittaessa. Ruoka oli erittäin maittavaa kaikkien mielestä, joten emme voi kuin suositella lämpimin sydämin!

Aioli:

150 g     majoneesia
100 g     ranskankermaa
4           valkosipulinkynttä pilkottuna
1-2 tl     sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset kulhossa ja laita jääkaappiin maustumaan noin tunniksi tai kahdeksi. Tarjoa perunoiden lisukkeena.


Punaviinikastike:

2            salottisipulia (normaalikin varmaan käy)
3 dl         punaviiniä
3 dl         lihalientä
1            laakerinlehti
1 rkl        punaviinietikkaa (laitoin vaaleaa balsamicoa, toimi yhtä hyvin)
0,5 tl       valkopippuria
0,5 tl       mustapippuria
0,5 - 1 dl ruokakermaa
suolaa maun mukaan
suurustetta tarvittaessa

Pilko ja kuullota sipulit kattilassa öljyssä. Lisää kattilaan punaviini sekä mausteet. Keittele kunnes viiniä on jäljellä noin 2 dl. Lisää sitten lihaliemi ja keittele, kunnes nestettä on jäljellä noin 3-4 dl. Siivilöi ja suurusta halutessasi.


Lohkoperunat:

10          perunaa
grillaus- tai yleismaustetta
öljyä

Pese perunat huolellisesti ja halkaise ne. Lohko perunanpuolikkaat vielä neljään osaan. Laita lohkot kulhoon ja mausta öljyllä ja grillaus- tai vastaavalla yleismausteella. Voit toki käyttää muitakin mausteita ihan makusi mukaan. Anna maustua kulhossa hetken aikaa. Paista uunissa 200 asteessa 25-35 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.


Leikkaa poron ulkofile sopiviksi pihveiksi ja paista keskilämmöllä siten, että pihvit jäävät sisältä hieman punertaviksi. Poron tilalta voi käyttää aivan hyvin myös nautaa, jos kukkaro ei jousta poron ostoon tai mikäli siltä muuten vaan tuntuu. Tarjoile pihvit heti kun ne ovat kypsiä kaikkien lisukkeiden ja vihreän salaatin kera.

1056828.jpg