Ihanien Tomaattien fuusiokeittiö tekaisi tänään improvisaatiowokkia, jonka lopputulos lienee thaimaalais-intialainen. Tuli hyvää, tavoitteenani oli saada aikaan wokki, jota syödessäni ensimmäinen ajatus ei olisi "missä on thaichilikastike". Suurkulutan nimittäin tuota soosia erityisesti ruokaillessani Unicafessa. Tiettyjä pointteja voisi vielä hioa mutta perusteet olivat kyllä ihan kunnossa tässä wokissa. Annoksia tulee ehkäpä neljä, ja tarvitset:

2        isoa porkkanaa
1        iso sipuli
peukalon kokoinen pala inkivääriä
n. 2 dl soijasuikaleita (voit korvata halutessasi kanalla, mutta huolehdi tällöin että kanat kypsyvät tavalla tai toisella)
1 prk   rainbowin wokkivihanneksia (nämä voi varmasti korvata tuoreilla versioilla)
1 prk   kookosmaitoa
3-4     rawit-chiliä (thaichiliä)
3-4 tl  vihreää currytahnaa
1 tl     jauhettua korianteria
1 tl     juustokuminaa
1        lime
muutama currynlehti
2        isoa levyä nuudeleita

Pilko ensin ainekset valmiiksi. Pilko sipuli silpuksi, porkkanat pieniksi tikuiksi, viipaloi inkivääri ja silppua viipaleet ja pilko chilit. Kiehauta vettä vedenkeittimessä ja laita soijasuikaleet likoamaan kanaliemikuution kera noin puoleksi tunniksi.

Meidän lähialepastamme ei valitettavasti löytynyt thaichiliä, joten piti ostaa korvikkeeksi kaksi mietoa hollantilaista. Lisäksi paikkasin tilannetta annostelemalla tulista chilirouhetta reilulla kädellä.

Kuullota öljyssä wokkipannussa sipulia ja chiliä. Lisää sekaan currytahna, jauhettu korianteri sekä juustokumina ja mahdollisesti käyttämäsi chilijauhe. Paista pari minuuttia sekoitellen. Lisää sitten sekaan kookosmaito, porkkanat, inkivääri, valutetut soijasuikaleet sekä wokvihannekset. Lisää joukkoon muutama currynlehti ja sekoita huolellisesti.

Keitä nuudeleita pari minuuttia kiehuvassa vedessä. Valuta, ja lisää wokkiin. Sekoita huolellisesti. Raasta joukkoon limen kuori, halkaise lime, ja purista yhden puolikkaan mehu joukkoon. Sekoita kunnolla ja tarjoa!

1234482.jpg