Illaksi herkkuja. Näiden mainioiden keksien ohje löytyi Pirkan reseptihausta. Aivan todella herkullisia näin parin maistiaisen jälkeen. Leipominen oli myös hauskaa kun taikinasta tuli erehdyttävästi mieleen lapsuuden yleisissä leikkipaikoissa olleet ruskeiksi sekoittuneet muovailuvahat. Myös taikina maistui vähän liiankin hyvältä eli kannattaa varoa, ettei se kaikki hupene parempiin suihin ennen leipomista...

150 g      voita tai margariinia
2 dl         sokeria
1            muna
3 3/4 dl   vehnäjauhoja
1/2 dl      tummaa kaakaojauhetta
1 tl         leivinjauhetta
2 tl         vanilliinisokeria
150 g      suklaata (laitoimme pelkkää maitosuklaata kun sitä löytyi kaapista PALJON, Pirkan ohjeessa oli 50 g maitosuklaata ja 100 g tummaa suklaata)

Rouhi suklaat isolla veitsellä karkeaksi rouheeksi.

Vaahdota voi ja sokeri ja lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat ainekset ja lisää seos taikinaan siivilän läpi. Lisää suklaarouhe ja sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin.

Kumoa taikina muovikelmulle ja taputtele suorakaiteen muotoiseksi palaksi. Sulje muovikelmu ja siirrä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Jaa taikina kolmeen osaan ja pyörittele osat 35 cm pitkiksi tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperin päälle pellille ja painele ne sormin 3 cm levyisiksi. Jätä hieman leviämisvaraa.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

Leikkaa tangot kuumina vinoviipaleiksi. Jokaisesta tangosta tulee 10 kpl. Anna jäähtyä ja kuivahtaa. Säilytä rasiassa kuivassa paikassa.

1319617.jpg