Me naisista löytyi sopivan yksinkertainen ja nopeatekoinen keitto lauantaipäivään. Ohjeesta tulee n. 4 annosta.

1          pieni purjo
3          valkosipulinkynttä
2 rkl      öljyä
1 prk     keitettyjä kikherneitä (valutettuna 265 g)
2 rkl      tomaattipyreetä (laitettiin 1 pikkupurkki)
1 l         vettä
1          kasvisliemikuutio
2 rkl      sitruunamehua
1 tl       sokeria
1/2 dl    tuoretta basilikaa tai oreganoa

Halkaise ja huuhtele purjo. Pilko sopiviksi paloiksi. Pilko myös valkosipulit ja laita kattilaan öljyn kanssa. Kuullota purjoa ja valkosipulia muutama minuutti.

Lisää joukkoon valutetut ja hyvin huuhdellut kikherneet ja tomaattipyree. Lisää myös vesi ja kasvisliemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi. Anna porista keskilämmöllä noin 10 minuuttia.

Mausta sitruunamehulla ja sokerilla ja lisää vielä juuri ennen tarjoilua tuoreet yrtit sekaan.

1478396.jpg