Emme olleet pitkään aikaan tehneet pastaa, joten julistimme tämän lauantain pastapäiväksi. Meihin lisäksi iski yhtäkkiä kova himo syödä jotain kylmäsavulohipohjaista pastaa, joten ei muuta kuin Ruokatorstai kouraan ja selailemaan. No tokihan sieltä tämä hyvä resepti löytyikin, ja maukas pasta oli! Annoksia tässä lienee noin kolme, emme nimittäin kaksistaan tätä jaksaneet kokonaan vatsoihimme ahtaa. No, jäipä lounasta huomiselle.

2          sipulia
200 g    tuoreita herkkusieniä
2 dl       ruokakermaa
150 g    kylmäsavulohta
1 tl       timjamia
1-3 rkl   tilliä
mustapippuria
suolaa

Silppua sipulit. Kuumenna paistinpannussa öljytilkka ja kuullota sipuleita noin 5 minuuttia. Laita samalla pasta tulemaan.

Viipaloi herkkusienet ja kypsennä niitä sipulin kanssa noin 5 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. Mausta mustapippurilla.

Kaada sitten joukkoon ruokakerma ja anna kiehahtaa. Suikaloi joukkoon kylmäsavulohi. Lisää myös timjami ja tilli. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Anna kastikkeen kuumentua ja kaada se valutetun pastan päälle. Tarjoile heti.

1683687.jpg