Munakas pelastaa aina tilanteen kun ei jaksa mennä kauppaan, mutta jotain hyvää ja yksinkertaista pitäisi saada. Tähän munakkaaseen saatiin idea Parasta kotiruokaa-kirjasta. Munakas tarjoillaan pöytään hauskasti pannussa. Tästä annoksesta riitti meille kahdelle.

4            luomumunaa
1/2 dl      maitoa
mustapippuria
100 g      fetaa
1/2 rs      kirsikkatomaatteja (plus meillä 1 normitomaatti)
1            pieni punasipuli (voi korvata esim. ruoho- tai kevätsipulilla)
oliiveja
tuoretta basilikaa

Sekoita kulhossa munat ja maito haarukalla niin että munien rakenne menee rikki. Mausta mustapippurilla. Paloittele sekaan noin 1/4 fetasta ja sekoita.

Laita munakasseos pannulle keskilämmölle paistumaan.

Kuutioi feta, puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa punasipuli renkaiksi.

Kun munakas alkaa olla osittain hyytynyt, lisää päälle feta, tomaatit, punasipuli ja oliivit. Anna kypsyä. Lisää vielä juuri ennen tarjoilua päälle tuoretta basilikaa ja tarjoile pöytään pannussa.

1813856.jpg