No niin, nyt saatiin kokeiltua näitä kalattomia susheja vihdoin. Ja testauksessa uusi kokeilu: keikaussushit, joissa riisi ja merilevälevy on vaihtaneet paikkoja. Tällä kertaa tehtiin hieman pienempi annos, joka oli juuri sopiva kahdelle. (Riitti vielä iltapalaksi sushikupit, johon laitettiin kulhon pohjalle loppu riisi ja päälle vähän wasabia ja loput täytteet. Herkutellaan soijan kera. Tämä on muuten oiva tapa käyttää ylijääneet sushitarpeet.) Ohje on kirjasta nimeltä Sushi.

Sushiriisi:

2,5 dl      sushi- tai puuroriisiä
2 rkl        riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl   sokeria
1 tl         merisuolaa

Mittaa riisi kattilaan ja huuhtele vedellä kunnes vesi on kirkasta. Valuta sitten vesi pois ja mittaa kattilaan 4 dl vettä. Sulje kansi ja anna riisin kiehua korkealla lämmöllä n. 5 minuuttia.

Alenna lämpöä ja hauduta kannen alla n. 10 min tai kunnes vesi on kokonaan haihtunut. Lisää vettä ja keitä vielä jos riisi on raakaa. Nosta kattila liedeltä ja anna riisin seistä kannen alla. 10-15 min.

Sekoita etikka, sokeri ja suola pienessä kulhossa ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut nesteeseen. Kumoa kypsä riisi isoon laakeaan kulhoon ja pirskota päälle viinietikkaliemi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi kääntelemällä lastalla.


Munakas:

2        kananmunaa
1,5 rkl sokeria
1 tl     soijakastiketta
1 rkl öljyä

Vatkaa munat haarukalla kulhossa sekaisin. Mausta sokerilla, soijakastikkeella ja öljyllä. Sekoita huolellisesti. Kuumenna paistinpannu ja pyyhi sitä öljyyn kostutetulla talouspaperilla. Kaada munaseos pannulle. Jos pintaan nousee heti ilmakuplia, on pannu liian kuuma. Nosta silloin pannu heti liedeltä ja siirrä takaisin vasta kun muna alkaa hyytyä.

Riko mahdolliset ilmakuplat haarukalla. Kun munakas on sopivasti hyytynyt, kääri se rullaksi noin kolmeksi kerrokseksi lastan avulla ja siirrä sivuun jäähtymään.


Rulliin lisäksi:

3         merilevälevyä
wasabitahnaa
1/4      kurkku
1         kypsäksi höyrytetty porkkana
6         kuivattua siitakesientä liotettuina
säilöttyä inkivääriä
seesaminsiemeniä

Käsien kostuttamiseen:
2,5 dl      vettä
4 rkl        riisiviinietikkaa

Tarjoiluun:
soijakastiketta
wasabitahnaa
säilöttyä inkivääriä

Leikkaa munakas, kurkku, porkkana, siitakesienet ja jonkin verran inkivääriä pitkiksi suikaleiksi.

Ota merilevälevy ja laita sushimaton päälle. Kostuta käsiä ja levitä levylle 1/3 riisistä niin että yhteen reunaan jää 1,5 cm levyinen riisitön alue. Levitä noin 3/4 levyn päähän riisittömästä päästä sormella viiva wasabia (melko tujua, joten ei kannata liioitella) ja levitä sen päälle koko matkalle munakasta, kurkkua, porkkanaa, siitakesientä ja inkivääriä. Ripottele vielä päälle seesaminsiemeniä. Rullaa rulla tiukasti niin että viimeiseksi rullautuu riisitön pää levystä. Leikkaa pienet pätkät rullan päästä pois ja leikkaa loppu rulla kuuteen osaan. Toista toiselle merilevälevylle.

Tee kolmannesta rullasta keikaussushia: Ota merilevälevy ja levitä koko levyn päälle loppu riisi (1/3). Ripottele päälle tasaisesti noin ruokalusikallinen seesaminsiemeniä. Laita sushimaton päälle tuorekelmua ja kiepauta merilevälevy sille riisipuoli alaspäin. Levitä noin 3/4 levyn päähän toisesta reunasta sormella viiva wasabia ja muita täytteitä seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Rullaa samaan tapaan kuin edellisetkin rullat ja leikkaa paloiksi.

Nautiskele soijakastikkeen, wasabin ja inkiväärin kera.

1835265.jpg