Tuuli etkoili toissapäivänä ennen ilotulituksia kera kavereiden ja herkkujen. Tämä piirakka meni nopeasti parempiin suihin ja ohjettakin jo kyseltiin. Tässä se nyt tulee. Ohje on muuten ihanasta kirjasta nimeltä Ystävien kesken.

400 g         voi- tai lehtitaikinaa
2-3            eriväristä paprikaa
3 rkl           oliiviöljyä
3               valkosipulinkynttä
4               kukkuraista ruokalusikallista punaista pestoa
150 g         mozzarellaa
250 g         kirsikkatomaatteja (miel. punaisia ja keltaisia)
2 tl            pizzamaustetta (tai oreganoa)
1               kananmuna kevyesti vatkattuna
tuoretta basilikaa
mustapippuria

Ota voitaikina sulamaan hyvissä ajoin ennen käyttöä.

Leikkaa paprikat neljään osaan ja poista siemenet ja valkoiset osat. Puolita palat vielä pitkittäissuunnassa. Pilko valkosipuli ja pane paprikanlohkojen kanssa uunivuokaan, kaada päälle 2 rkl öljyä ja sekoita hyvin. Paahda 20-25 minuuttia 200 asteessa kunnes paprikoiden reunat alkavat tummua. Anna jäähtyä.

Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi. Piirrä terävällä veitsellä suorakulmio noin 1,5 cm päähän reunoista (tämä kannattaa sitten oikeasti tehdä terävällä veitsellä, itse vähän lusikalla vetelin viivoja ja tuloksena toinen puoli piirakasta muistutti kohoamisellaan vähän pannukakkua uunissa...). Levitä pesto tasaisesti viivan sisäpuolelle. Levitä päälle paahdetut paprikat ja niiden päälle viipaloitu mozzarella. Rouhaise päälle mustapippuria. Puolita viimeiseksi päälle vielä tomaatit. Ripottele mausteeksi pizzamaustetta ja pirskota pinnalle vielä loppu öljy. Voitele lopuksi piirakan reunat munalla.

Lisää uunin lämpö 220 asteeseen. Paista piirakkaa 12 minuuttia tai kunnes reunat ovat kohonneet ja alkavat ruskistua. Laske lämpö 200 asteeseen ja paista vielä 12-15 minuuttia kunnes tomaatit ovat pinnalta hyvin ruskistuneet. Anna jäähtyä hetki ja lisää päälle vielä tuoretta basilikaa.

1882626.jpg