Lettupannulta löytyi resepti tähän nopeaan ja herkulliseen pastaan. Meillä on pakkanen täynnä metsäsieniä ja niinpä korvattiin alkuperäisen ohjeen herkkusienet suppilovahveroilla, hyvää tuli niilläkin.

2 dl soijasuikaleita
1 prk tomaattipyreetä (pikkupurkillinen)
suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, basilikaa
2 dl kiehuvaa vettä
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
200 g suppilovahveroita (tai herkkusieniä)
2 dl ruokakermaa

Sekoita kulhossa soijasuikaleet, tomaattipyre ja mausteet ja kaada päälle kiehuva vesi. Anna turvota sillä välin kun teet muun kastikkeen.

Pilko sipulit ja valkosipulit ja kuullota pannulla. Pilko myös kesäkurpitsa ja lisää sienien kanssa sipulin joukkoon.

Anna hautua hetki ja lisää soijasuikaleet ja ruokakerma sekaan. Keitä pasta kastikkeen hautuessa. Tarjoile parmesaanin kera.