Kokkailtiin Lettupannun innoittamina marinoiduista kikherneistä ja halloumista mainiota salaattia. Kikherneistä tuli tuolla tavalla marinoituina aivan tosi hyviä ja ne maistuivat kylminäkin, pienistä epäilyistä huolimatta. Salaatti oli superyksinkertainen ja nopea tehdä, juurikin sopivaa ruokaa töiden jälkeen tehtäväksi siis. Ohjeesta tulee annoksia suunnilleen 3-4. Kikherneitä kannattaa marinoida pari tuntia tai yön yli (marinoitiin itse yön yli) etukäteen.

Valkosipulimarinoidut kikherneet:

  • n. 250 g       kypsennettyjä ja valutettuja yms. kikherneitä
  • 1 dl              oliiviöljyä
  • 1 rkl             sitruunamehua
  • 2-3               valkosipulinkynttä
  • mustapippuria

Silppua valkosipulit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna marinoitua kannellisessa astiassa (tai kelmulla peitettynä) jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

Salaattiin lisäksi:

  • 1            ruukkusalaatti maun mukaan
  • 1 pkt      halloumia
  • 1 rs        kirsikkatomaatteja
  • viinietikkaa
  • mustapippuria

Revi salaatti kulhoon ja pilko kirsikkatomaatit sekaan.

Huuhtele halloumi ja pilko kuutioiksi. Paista kuivalla pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää salaatin joukkoon kikherneiden kera.

Mausta lopuksi viinietikalla.