Toinen 20-luvun herkku, ananaskeikauskakku, osoittautui yhdeksi juhlien hitiksi ja sai kehuja kaikilta sitä maistaneilta. Reseptin on aikanaan kirjoittanut vanhan keittokirjan taakse Tuulin äiti, jolla oli tapana tarjoilla tätä omissa juhlissaan 70-luvulla. Kyseessä ei siis ole mikään yhden vuosikymmenen hitti. Kuvassa oleva kakkulautanen on muuten yksi uusimmista Tuulin mummon maalaamista luomuksista ja kyllä ihan mielettömän hieno!

  • 3           munaa
  • 3 dl       sokeria
  • 3,5 dl    vehnäjauhoja
  • 1 tl        leivinjauhetta
  • 100 g    margariinia sulatettuna
  • 1/2       sitruunan kuori raastettuna
  • fariinisokeria vuuan pohjalle
  • 2 prk     ananasrenkaita

Vaahdota kulhossa munat ja sokeri. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää muna-sokerivaahdon sekaan.

Lisää taikinaan sulatettu margariini ja puolikkaan sitruunan kuori raastettuna.

Pingota irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi ja voitele ja jauhota vuoka läpikotaisin. Ripottele pohjalle fariinisokeria tasaisesti (laitoin yhteensä ehkä n. 2 rkl) ja painele ananasrenkaat kokonaisina pohjalle. Jos renkaita jää yli voi loput pilkkoa sopiviksi paloiksi ja painella tyhjiin kohtiin.

Nostele taikina ananasrenkaiden päälle ja tasoita pinta.

Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20-25 minuuttia tai kunnes haarukalla tai hammastikulla kokeiltaessa siihen ei jää kiinni taikinaa. Anna jäähtyä

Kakun jäähdyttyä irrota sen reunat vuuasta kuljettamalla veistä reunaa pitkin. Irrota irtopohjavuuan reuna ja laita lautanen kakun päälle ylösalaisin. Kumoa kakku ja lautanen nopeasti, mutta varovasti, ja poista vuuan pohja ja leivinpaperi.

Piti laittaa vielä kuva pelkästä kakkulautasesta, ettei jää mitään näkemättä.