Kaveri tuli käymään lauantai-iltana ja jotain murkinaa oli pöytään saatava. Kaivoimme uudesta Meidän keittokirja -keittokirjastamme perunagratiinin ohjeen jota sovelsimme gorgonzolaperunoiksi. Herkun tarjosimme paistettujen lohifileiden ja kermaviilipohjaisen dijon-ruohosipulikastikkeen kera. Perunat olivat oikein hyviä, eikä lohessa & kastikkeessakaan moittimista ollut.

Gorgonzolaperunat kolmelle

  • 4-7 perunaa, koosta riippuen
  • 1 sipuli
  • puoli punttia tuoretta ruohosipulia
  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 dl maitoa
  • n. 150 g gorgonzolaa
  • mustapippuria, suolaa

Kuori ja viipaloi perunat. Silppua sipuli ja ruohosipuli. Voitele uunivuoka ja lado sinne puolet perunoista ja niiden päälle sipuli ja ruohosipuli. Pilko/murustele päälle puolet juustosta. Lado päälle loput perunasiivut, laita niiden päälle loput juustot. Tee kermasta ja maidosta seos ja mausta se maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Kaada vuokaan. Uunita 200 asteessa, kunnes perunat ovat kypsiä. Meillä meni 1h 10 min, ohje sanoi 40-50 min.


Dijon-ruohosipulikastike

  • 1 prk kermaviiliä
  • puolikas puntti ruohosipulia
  • 1,5 rkl dijonsinappia
  • mustapippuria, suolaa

Silppua ruohosipuli ja sekoita ainekset. Tarjoa esimerkiksi paistetun lohen tai vastaavan eväkkään seuralaisena.