Tämä kiva ohje löytyi Pippurimyllystä, ja on odottanut tuossa ylhäällä pikalinkeissämme jonkin aikaa. Arkiviikolla iski keitto-olo, kun emme jaksaneet pitkän työpäivän päätteeksi mitään kovin suureellista tekaista. Keitosta tuli oikein maukasta, cashewpähkinät toivat hauskan säväyksen. Söimme sopan vastapaistetun patongin kanssa, ja suosittelemme leipää tarjottavan muodossa tai toisessa tämän ruoan kera. Korvasimme ohjeessa olleen tuorejuuston bulgarianjogurtilla, sitä kun sattui kaapista löytymään, ja kuivatun oreganon pizzamausteella. Toimi hyvin noinkin!

  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 2 dl kasvislientä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 2 prk kokonaisia tomaatteja
  • 2 rkl bulgarianjogurttia
  • loraus balsamiviinietikkaa
  • muutama basilikanlehti
  • suolaa, sokeria, mustapippuria, pizzamaustetta

Kaada pähkinät kulhoon ja kaada päälle kuumaa kasvislientä. Anna liota kymmenisen minuuttia ja aja sitten sauvasekottimella tasaiseksi tahnaksi. Jätä tahna odottelemaan.

Kaada kattilaan loraus oliiviöljyä. Pilko valkosipulit ja sipuli ja kuullota kattilassa muutama minuutti sekoitellen. Lisää sitten joukkoon purkkitomaatit. Lisää sekaan tässä vaiheessa myös loraus balsamiviinietikkaa, ripaus suolaa, sokeria, mustapippuria ja pizzamaustetta. Sekoita ja anna muhia noin 15 minuuttia. Lisää sitten joukkoon pähkinätahna ja aja taas koko sotku sauvasekottimella tasaiseksi. Pistä kattila vielä hetkeksi liedelle. Kiehauta ja lisää sekaan 2 rkl bulgarianjogurttia. Revi joukkoon tuoretta basilikaa ja tarjoile!