Tämän salaatin tapauksessa oli jälleen tavallinen tilanne: jää- ja kuivakaapeista löytyi vaikka mitä ja varastoja teki mieli vähän tyhjennellä ennen uuden ostamista. Välikommenttina pitää sanoa, että meillä tulee usein ostettua ruokaa kaappeihin liikaa ja sitten sitä menee pilallekin harmillisen paljon. Jotenkin tuntuu inhottavalta olla aina heittämässä roskiin ruokaa, jonka olisi voinut hyvin käyttää jos olisi tajunnut aiemmin... Onko muilla samaa tilannetta tai  ehdotuksia parempiin ruuankäyttötapoihin? Kun kuitenkin haluaa kokeilla erilaisia ruokia eikä syödä samaa ruokaa koko viikkoa. Tällä hetkellä oma ratkaisumme on kerätä kaikenlaisia yhteensopivia aineksia pöydälle ja kehittää niiden ympärille joko munakas, salaatti tai pasta.

Olemme kokeilleet soijapaloja, noita kasvisliemessä turvotettavia proteiinisia pötkylöitä, vaikka minkälaisissa ruuissa. Joissakin ne toimivat loistavasti (esim. ikuinen suosikkimme Soija limonello) ja joissakin, varsinkin työpaikkaruokaloiden kehitelmissä, vähän vähemmän loistavasti. Yleistyksenä niiden maku tuntuu ainakin omasta mielestä sopivan huomattavasti paremmin kerma- kuin vaikkapa tomaattipohjaisiin ruokiin. Soijasuikaleita kuulee usein parjattavan, mutta silloin tällöin ja oikein käytettyinä niistä saa mielestämme oikein hyvän proteiiniosuuden ja maun ruokiin. Kuitenkin niiden käyttö salaatissa epäilytti kovasti, koska olemme aina aiemmin piilottaneet ne erilaisiin kastikkeisiin. Salaatissa olemme käyttäneet enemmän marinoitua tofua, jonka voi vain pilkkoa ja paistella ja heittää sekaan. Yllätyimme kuitenkin positiivisesti, sillä ainakin perunoiden kanssa curryllä maustettuina soijapalat maistuivat tosi hyviltä! Antto kehui ruokaa "parhaaksi perunasalaatiksi aikoihin". Tosin en tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua... Teenkö kenties vähän liikaa perunasalaatteja :D? Nimimerkillä Tyttö, jota työkaveri kutsuu perunasalaattien kuningattareksi...

Soijasuikaleet:

  • kourallinen soijasuikaleita
  • 1/2 kasvisliemikuutio
  • n. 3 dl kiehuvaa vettä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 tl currya

Lisäksi salaattiin:

  • n. 10 pientä perunaa (tai 5 isoa) keitettyinä
  • 2 keitettyä kananmunaa
  • 1 ruukkusalaatti
  • oliiveja
  • pari aurinkokuivattua tomaattia suikaloituina
  • auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä
  • 2 kirpsakkaa pientä omenaa pilkottuna
  • ... tai mitä vaan kaapeistasi löytyykään!

Kastikkeeksi:

  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 2 tl balsamiviinietikkaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä

Laita aluksi perunat ja kananmunat keittymään, jotta ne ehtivät hieman viilentyä ennen salaatin sekaan heittoa. Myös aiemmin keitetyt käyvät mainiosti. Pilko kypsinä paloiksi ja laita salaattikulhoon.

Laita kourallinen soijasuikaleita kulhoon ja murentele sekaan kasvisliemikuutio (ei sillä niin väliä vaikkei se täydellisesti murene). Kaada sitten päälle vedenkeittimestä tai kattilasta kiehuvaa vettä niin, että soijasuikaleet juuri ja juuri peittyvät. Sekoittele, jotta kasvisliemikuutio liukenee. Jätä hetkeksi suikaleet turpoamaan ja sekoittele välillä. Silppua sillä välin sipuli ja valkosipuli ja kuullota pannulla viitisen minuuttia. Lisää sitten joukkoon soijasuikaleet liemineen ja paistele kunnes neste on haihtunut ja suikaleet alkavat hieman ruskistua. Mausta currylla ja kaada perunoiden ja kananmunien joukkoon.

Heitä sekaan revitty ruukkusalaatti, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, siemenet (halutessasi voi paahtaa näitä hetken pannulla ensin), omena ja muut kaapissa lojuvat sopivat ainekset.

Sekoita kastikken ainekset keskenään ja sekoita salaatin kanssa niin, että se maustuu kunnolla.