Nämä ihanan täyteläisen suklaiset keksit ovat siitä hassuja, että näiden ulkonäöstä tulee ihan mieleen ruislimppu. Eikös tulekin :)? Emma tarjosi näitä muinoin juhlissaan ja ne jäivät niin hyvin mieleen, että nyt parin vuoden päästä niitä oli vihdoin päästävä itsekin kokeilemaan. Kekseissä on melkoinen pyöritteleminen, mutta niitä tuleekin sitten vaivanpalkkana melkoinen kasa (n. 48 kpl). Tuoreeltaan nämä ovat ihanan meheviä, maistuvat melkeinpä suklaakakulta enemmän kuin kekseiltä. Keksien päällä oleva sokerimarmorointi tasapainottaa täydellisesti taikinan tummaa suklaata. Kaikenkaikkiaan pitää kyllä yhtyä tuohon parhaiden suklaakeksien väittämään! Ohje on alunperin amerikkalainen ja niinpä ainekset annetaan kupeissa. Meidän Ikea-mitassa oli sattumalta myös kuppitaulukko desien lisäksi, muille Emma oli ohjeessaan ystävällisesti muuttanut kuppimitat desimitoiksi.

Kannattaa muuten huomata, että keksien tekemisessä menee taikinan jäähdyttelyineen yhteensä vähintäänkin useampi tunti eli ihan pikakeksejä nämä eivät kyllä ole!

Taikina:

  • 230 g tummaa suklaata
  • 115 g margariinia
  • 1 1/3 kuppia (3 1/3 dl) fariinisokeria
  • 2 munaa
  • 1 tl vaniljasokeria (tai vaniljauutetta jos löytyy kaapista)
  • 1 1/4 kuppia (3 1/8 dl) vehnäjauhoja
  • 1/2 kuppia (1 1/4 dl) tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/3 kuppia (4/5 dl) maitoa

Sokerikuorrutus:

  • 1-2 dl kidesokeria
  • 2-3 dl tomusokeria

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa (30 sekuntia kerrallaan, varo ettei pala!) ja anna jäähtyä hetken aikaa.

Sulata margariini mikrossa ja vatkaa sekaan fariinisokeri. Sekoita joukkoon munat ja vaniljasokeri tai -uute sekä sula suklaa.

Sekoita kuivat ainekset, eli vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola, keskenään kulhossa. Lisää puolet kuivista aineista taikinan joukkoon. Sekoita taikinaan maito ja lisää sitten loput kuivat ainekset.

Jaa taikina noin neljään osaan ja kääri palat muovikelmuun. Käytännössä mulla tämä osuus meni niin, että lusikoin löllöä taikinaa suunnilleen saman verran jokaiselle muovikelmupalalle ja käärin kelmun reunat taikinan ympärille. Anna kelmutettujen taikinapallojen jäähtyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, vaikka yön ylikin. Mitä pidempään annat taikinan jäähtyä, sitä helpompaa sen käsittely seuraavassa vaiheessa on.

Ripottele ennen keksien leipomista yhdelle lautaselle kidesokeria ja toiselle tomusokeria. Leivinpaperoi uunipelti valmiiksi ja lämmitä uuni 175 asteeseen.

Ota vuorollaan yksi taikinapallero jääkaapista käsiteltäväksi. Jos onnistuit jakamaan taikinan oikeasti neljään osaan (missä itse en onnistunut), pitäisi jokaisesta taikinapalasta tulla 12 keksiä. Pyörittele siis taikinapala ensin pötkyläksi ja jaa sitten 12 osaan (yhden valmiin palleron halkaisijan pitäisi olla n. 3 cm, vinkkinä jos tuli eri kokoisia osataikinoita). Pyörittele jokainen osa ensin käsissä palloksi, sitten kauttaaltaan kidesokerissa ja lopuksi tomusokerissa niin, että lopputuloksena on valkoinen pallero. Aseta leivinpaperille. Keksien ympärille kannattaa jättää leviämisvaraa pari senttiä. Itselläni meni yhdelle standardikokoiselle pellille 4 x 5 keksiä eli keksejä tulee useampi pellillinen.

Paista uunin keskitasolla kunnes keksit ovat levinneet ja sokeri rakoillut ruislimppumaiseen tapaan eli n. 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla. Keksit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa viikon verran, mutta testanneena voin kyllä sanoa, että ne ovat selkeästi parhaimmillaan parina ekana päivänä.