Olemme aiemmin jo havainneet nämä pikkupizzat hyviksi biletarjoamisiksi, menevät aina nopeasti käsistä ja ihmiset tykkäävät. Tälläkin kertaa Ihanien Tomaattien syysbileissä tarjottiin naposteltavana pikkupizzoja. Ohjeesta tulee pizzojen koosta riippuen noin 34-38 pikkupizzaa, eli kolme pellillistä. Suurenna siis ohjetta tarvittaessa tai jos vain itsellesi teet niin pienennä. Pizzat voi toki täyttää aivan miten tahtoo, suosittelemme kuitenkin tekemään kohtalaisen yksinkertaisia pizzoja (max. 2 täytettä) jos pizzoja tekee paljon.

Taikina:

2 dl   lämmintä vettä
1 dl   oliiviöljyä
1 pss kuivahiivaa
6+ dl jauhoja

Sekoita kulhossa lämmin (n. 40-asteinen) vesi ja öljy. Lisää sekaan jauhot joihin on sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja, kunnes taikina ei ole enää tahmaisen tarttuvaa. Jätä kohoamaan liinan alle n. 20-40 minuutiksi.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Nypi taikinasta irti pieniä palasia ja kauli ne suunnilleen kämmenen kokoisiksi pikkupizzoiksi. Opit kokeilemalla, paljonko taikinaa tarvitaan. Pellille tulisi mahtua noin 12 pikkupizzaa, mitoita siis pizzat siten.

Täytteet, meetwursti-ananaspizzat ja tomaatti-fetapizzat:

1 pkt    meetwurstia
1-2 prk ananaspaloja

3-4     tomaattia
1 pkt   fetaa

tomaattipyrettä
juustoraastetta
pizzamaustetta

Levittele tomaattipyrettä kaikkiin pizzoihin. Laita meetwurstinsiivu puoliin pizzoista ja päälle kaksi ananaspalaa. Levittele päälle juustoraastetta.

Siivuttele tomaatit melko ohuiksi siivuiksi ja jaa puoliin pizzoista. Murustele lisäksi päälle sopivasti fetaa. Lopuksi lisää juustoraaste.

Paistele pizzoja uunissa 250 asteessa n. 6-10 minuuttia, kun tomaattipyre pizzojen reunoilla alkaa hieman tummua ovat pizzat valmiita. Pizzat voi hyvin valmistaa muutama tunti etukäteen.

943298.jpg